En saanut ostettua lippua Waltti Mobiilissa, koska sovellus vaati vahvaa tunnistautumista enkä muistanut pankkitunnuksiani. Voinko matkustaa ilman lippua?
Kun kuljet joukkoliikenteessä, sinulla pitää olla voimassa oleva lippu. Lipun pitää olla saapunut puhelimeesi, ennen kuin nouset bussiin. Jos lipun maksaminen kortilla Waltti Mobiilissa ei syystä tai toisesta onnistu, sinun täytyy hankkia lippu jollain muulla tavalla. Voit esimerkiksi maksaa matkasi bussissa käteisellä tai hankkia lippusi etukäteen JOJO-maatista.
Joudunko tunnistautumaan vahvasti joka kerta, kun maksan matkalippuni maksukortilla Waltti Mobiilissa?
Et välttämättä, sillä pankeilla on erilaisia käytäntöjä, koska ne tunnistautumista vaativat. Logiikka on sama kuin kaupan kassalla lähimaksulla maksettaessa – aika ajoin asiakasta pyydetään syöttämään maksupäätteeseen tunnusluku. Sinun kannattaa joka tapauksessa varautua siihen, että lipun ostossa voi jatkossa olla yksi vaihe lisää, joten lipun hankkimiseen kannattaa varata riittävästi aikaa.
Kuinka käytän matkakortin lukijalaitetta (tolppalukija)
Kuinka monta matkaa voi tehdä Waltin kausilipulla?
Kausilippu on voimassa 30 perättäistä vuorokautta ja sillä voi tehdä rajattomasti matkoja kauden voimassaoloaikana.
Mihin toimitetaan kadonneet Waltti-kortit?
Linja-autoista talteen otetut JOJO Waltti-kortit liikennöitsijä toimittaa Carelicum palveluihin, Koskikatu 5. Siellä ne säilytetään vuoden ajan. Kadonnutta Waltti-korttia voi tiedustella henkilötiedoilla tai Waltti-kortin numerolla.
Mihin vahvan tunnistautumisen vaatimus perustuu?
Taustalla on maksupalveludirektiivi PSD2, jonka tavoitteena on korttimaksamisen turvallisuuden parantaminen sekä väärinkäytön mahdollisuuksien pienentäminen. Vahvalla tunnistautumisella halutaan siis varmistua siitä, että maksukorttia käyttää oikea henkilö.
Miksi JOJO Waltti-kortille tehty nettilataus ei näy Kuopion Vilkku-bussissa?
Waltti-kaupungin matkakortille tehty nettilataus ei aktivoidu toisen kaupungin liikennealueen busseissa. JOJO Waltti-kortin aktivointi on tehtävä Waltti-palvelupisteessä tai JOJO-bussissa.
Miksi kannattaa hankkia kausilippu?
Kausilippu on edullisin vaihtoehto paljon matkustavalle. Esimerkiksi jos aikuinen tekee yhdellä vyöhykkeellä yli 23 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, on kausilippu arvolippua edullisempi.
Miksi lipun lataamisen lisäksi menee vielä erillinen palvelumaksu?
Lipun myyjä voi periä asiakkaalta palvelumaksua, jonka suuruus vaihtelee myyntikanavittain. Lisäksi arvonlisäverokanta on matkustuksessa ja palveluissa erilainen. Nettikaupassa tehdyistä ostoista ei peritä palvelumaksua.
Miksi minulta vaadittiin vahvaa tunnistautumista, kun maksoin Waltti Mobiilissa kortilla kertalipun, mutta ystäväni ei tarvinnut tunnistautua lippua ostaessaan?
Vahvan tunnistautumisen käytännöt vaihtelevat pankeittain esimerkiksi niin, että osa pankeista vaatii vahvaa tunnistautumista pienille maksuille satunnaisesti, osa taas jokaisen oston yhteydessä. Pankkien erilaisiin käytäntöihin emme voi vaikuttaa.
Miksi minun piti tunnistautua vahvasti kertalippua ostaessani huolimatta siitä, että maksu oli pieni?
Vahva tunnistaminen koskee lähtökohtaisesti kaikkia sähköisiä maksutapahtumia, myös pieniä kertaostoja. Vaikka poikkeuksia tunnistautumiseen toisinaan onkin, ne eivät poista kokonaan vahvan tunnistamisen vaatimusta.
Miten ostan Kelan toisen asteen koulumatkatukilipun verkkokaupasta?
Saadaksesi etuustuotteet lunastettavaksi/ostettavaksi
- Sinun tulee kirjautua Waltti verkkokauppaan
- Lisää käyttämäsi matkakortti tiliisi
- Korttisi tulee olla henkilökohtainen ja se tulee olla kirjattuna opiskelija asiakasryhmään. Opiskelija asiakasryhmän tulee olla voimassa oston hetkellä.
- Mikäli et ole vielä opiskelija, sinun tulee käydä tunnistautumassa opiskelijaksi Carelicum Palveluissa tai
- Waltti verkkokaupan Omat tietoni -sivulla (kts. ohje alla: Kela koulumatkatukilipun lataaminen verkkokaupassa -ohje (pdf)
- Sinun tulee tehdä vahvasti tunnistautuminen ensimmäisellä ostokerralla ennen oston/lunastuksen suorittamista.
- Vain etuuden haltija itse voi ostaa tuotteet, toiselle henkilölle ei voi ostaa etuustuotteita
KELA toisen asteen koulumatkatuotteet on myönnetty tietylle tuotteelle ja vyöhykevälille.
Tarkastathan ostaessasi, että ostovalintasi vastaa sinulle myönnettyä etuutta. Näet käytettäväsi olevat etuudet ”Valitse kauden tiedot” osiossa.
Kela koulumatkatukilipun lataaminen verkkokaupassa -ohje (pdf)
Miten saan kuitin Waltin verkkokaupan / Waltti Mobiilin ostoksesta?
Miten saan vaihdettua sähköpostiosoitteen Waltti-kaupassa?
Osoitteen saa vaihdettua täällä:
https://kauppa.waltti.fi/fi/users/account/
mutta tämän jälkeen vanhaan osoitteeseen saapuvan viestin linkkiä pitää vielä klikata, ja vahvistaa muutos tämän näköisessa ruudussa:
Jos tuo vanha osoite ei ole enää käytössä, niin sitten pitää vaan rekisteröityä uudelleen uudella osoitteella!
Sama koskee luukku.com:ista poistuvia käyttäjiä, luukku.com:iin ei Waltin viestit oikein kulje, tulkitaan ilmeisesti roskapostiksi?
Miten voin tarkistaa matkakorttini saldon?
Waltti-kortilla jäljellä olevan arvon voi nähdä kirjautessaan Waltti-kauppaan osoitteessa: https://kauppa.waltti.fi . Etusivulle lisätään Waltti-kortin numero kohtaan Lataa matkakortti ja jatketaan painamalla Lataa. Sen jälkeen painetaan: Valitse Arvo ja Seuraava. Tämän jälkeen on nähtävissä kortilla käytettävissä oleva arvo.
Arvolipulla olevan saldon voi myös tarkistaa bussissa pyytämällä kortin historiatiedot kuljettajalta tai käymällä Carelicum Palveluissa kysymässä kortin tilannetta.
Miten voin vaihtaa Waltti-korttini ikäryhmän?
Jos henkilökohtaisen Waltti-kortin omistajan ikäryhmä vaihtuu esim. lapsesta nuoreksi (17 v.), pitää ikäryhmä käydä päivittämässä Carelicum palveluissa (Koskikatu 5). Ikäryhmän päivitystä ei siis voi tehdä bussissa tai nettipalvelussa.
Haltijakohtaisen kortin ikäryhmää ei voi vaihtaa. Tarvittaessa on siis hankittava uusi, oikean ikäryhmän mukainen kortti.
Mitä hyötyä on henkilökohtaisesta kortista verrattuna haltijakohtaiseen korttiin?
Henkilökohtaisen kortin pystyy sulkemaan, jos kortti katoaa. Tällöin kortin löytäjä ei voi käyttää korttia matkustamiseen ja käyttämättömät matkat voi palvelupisteessä siirtää uudelle kortille.
Haltijakohtaisen matkakortin käyttö vastaa käteisen rahan hallussapitoa ja käyttöä. Haltijakohtaisia matkakortteja ei voi sulkea eikä niissä olevia lippuja voi siirtää toiselle kortille.
Ostin kertalipun Waltti Mobiilissa ja maksoin sen sovellukseen liittämälläni maksukortilla. Sovellus vaati minua tunnistautumaan maksamisen yhteydessä pankkitunnuksillani, minkä vuoksi?
Kun ostat lipun Waltti Mobiilissa ja maksat sen maksukortilla, sinulta voidaan vaatia vahvaa tunnistautumista. Se tapahtuu pankkitunnuksin tai jollakin muulla tavalla, jota pankkisi vahvalta tunnistautumiselta edellyttää.
Pitääkö minun jatkossa kantaa aina pankista saamaani tunnuslukukorttia mukanani, kun kuljen joukkoliikenteessä, ja tahdon maksaa matkalipun maksukortilla Waltti Mobiilissa?
Se, millaisia tunnistautumisvälineitä sinulla pitää olla mukanasi, riippuu pankistasi. Monella pankilla on käytössä sellaisia tunnistautumisen tapoja, jotka eivät vaadi tunnuslukukorttia.
Tuleeko vahva tunnistautuminen myös muualle kuin Joensuu seudun joukkoliikenteeseen?
Lainsäädäntö koskee kaikkea sähköistä maksamista. Uudistus on siis tulossa muihinkin kaupunkeihin, joissa joukkoliikennelipun voi ostaa mobiilisovelluksella.
Vaaditaanko vahvaa tunnistautumista jatkossa myös muissa Waltti palveluissa kuin lipun ostamisessa maksukortilla Waltti Mobiilissa?
Voit joutua tunnistautumaan vahvasti myös silloin, kun liität uuden maksukortin tai ostat Waltti-kortillesi kautta tai arvoa Waltti nettikaupassa.
Voiko bussissa maksaa pankkikortilla?
Matkalippujen maksaminen pankkikortilla odottaa lähimaksamisen toteutumista. Pankkikortilla voi toistaiseksi maksaa linjoilla 6, 101-104, 202 ja 204, Noutopojat 1 ja 2 sekä Savonlinja Oy:n Waltti-vuoroilla.
Bussissa voi kuitenkin aina maksaa käteisellä. Lisäksi JOJO-liikenteen kertalippuja voi ostaa mobiilisovelluksilla ja JOJO-matkakortin latauspisteistä.
Latauspisteet sijaitsevat Joensuun pääkirjastolla, Kosksikatu 25; Isossa Myyssä, Torikatu 25 ja Asemaparkin odotustilassa, Asemankaari 9. Latauspisteeltä ostetun kertalipun voimassaoloaika käynnistyy ostohetkestä.
Voiko usea henkilö käyttää samaa Waltti-korttia?
Henkilökohtaista Waltti-korttia voi käyttää ainoastaan kortin omistaja. Kortille ladatulla arvolla hän voi kuitenkin maksaa useamman samaan tai alempaan ikäryhmään kuuluvan matkan, kun on itse mukana.
Haltijakohtainen Waltti-kortti soveltuu yhteiskäyttöön esim. perheelle tai yritykselle, sillä sitä voi käyttää useampi samaan ikäryhmään kuuluva henkilö. Kun korttia käyttää arvolippuna, voi sillä maksaa useamman matkustajan matkan. Lapsi voi matkustaa aikuisen kortilla, mutta kortilta veloitetaan aikuisen lipun hinta. Kausilippua ei voi ladata haltijakohtaiselle kortille.
Voiko Waltti-kortilla olla ladattuna monta kausilippua?
Waltti-kortilla voi olla yksi aktiivinen kausituote ja yksi odottamassa oleva kausi. Odottava kausi aktivoituu vasta, kun kortilla matkustetaan ensimmäisen kerran edellisen kausituotteen päättymisen jälkeen. Samalla Waltti-kortilla voi olla vain yhden henkilön kausilippuja.
Voiko Waltti-korttia käyttää toisen Waltti-kaupungin liikenteessä?
Waltti-kortin arvolipulla voi matkustaa toisen Waltti-kaupungin tai ELY:n Waltti-liikenteissä. Arvolipulta veloitetaan silloin liikenteen hankkijan hinnaston mukainen maksu.
Voinko yhdistää Waltin kausilipulla ja käteisellä maksamisen?
Yhdistelmämaksaminen, eli osa kausilipulla ja osa käteisellä, ei ole mahdollista. Poikkeava matka maksetaan siis kokonaan joko Waltti-kortilla olevalla arvolla tai käteisellä.